Kamujen syksy lähdössä vauhdilla käyntiin

1.9.2010

Kansallisten Maahanmuuttajien syksy on lähdössä käyntiin vauhdilla. Tänä syksynä on vielä monta mielenkiintoista tapahtumaa tulossa ja uusia ponnistuksia tehtävänä.

Kamujen puheenjohtaja Radu Szekely toteaa, että Kamuilla on ollut menestyksekäs vuosi tähän asti ja kesällä oli tarvetta hetki huilailla kiireisen kevään jälkeen.
- Mutta ei sitä voi jäädä pidempään lepäilemään, vaan nyt on astuttava kohti uusia haasteita, Radu toteaa.

Keväällä Kamut toteuttivat yhdessä Kokoomuksen kanssa maahanmuuttoa käsittelevän keskustelukiertueen ympäri Suomea. "Hei me puhutaan maahanmuutosta" -tilaisuus keräsi runsaasti väkeä eri paikkakunnille. Sen lisäksi Kamut kunnostautui niin puoluekokouksessa, Maailma kylässä-festivaaleilla sekä omien tapahtumien järjestämisessä.
- Keväällä oli kiire, mutta nyt on jo syksynkin toimintakalenteri kasaantumassa. Uskoisin, että se on valmiina syyskuun puolessa välissä, toteaa yhdistyksen tytyyväinen puheenjohtaja.

Syksylle on luvassa monenlaista tapahtumaa, seminaarista kulttuuritapahtumiin. Lisäksi haasteena on Kamujen nettisivujen kääntäminen muille kuin suomenkielelle, siinä ovat apuna yhdistyksen aktiivit.
- Lisäksi tälle vuodelle asetetusta jäsenhankintatavoitteesta uupuu noin 10 prosenttia, joten se pitää vielä puristaa ja toki mielellään enemmänkin. Meille mahtuu kyllä mukaan, Szekely nauraa.