Ennakkoluuloista

Dimitri Tarzalainen 23.9.2009

Haluaisin tällä tekstillä herättää keskustelua ajankohtaisesta ja suomalaisessa mediassa yhä usein esiintyvästä aiheesta: ennakkoluuloista maahanmuuttajia kohtaan.

Joku voisi sanoa: No taas niistä maahanmuuttajista.

Niin minä vastaan: Kyllä taas! Taas meistä, jotka tulevat Suomeen asumaan, tekemään työtä aamusta iltaan, kasvattamaan lapsia, rakentamaan teitä ja tehtaita, laittamaan yrityksiä pystyyn, puolustamaan tätä maata vihollisia vastaan. Miksi kannattaa taas nostaa keskustelu aiheesta? Koska vaikka aiheesta keskustellaan melkein päivittäin, muutoksia näkyy liian vähän.

Te kysyisitte: Mistä tiedät sen?

Minä vastaan: Koska olen syntynyt Neuvostoliitossa. Itärajan toisella puolella, upeassa viiden miljoonan ihmisen kaupungissa, Leningradissa.

Viime aikoina minä nykyisten luottamustehtävien myötä olen matkustanut paljon ympäri Suomea, käynyt eri paikkakunnilla, tavannut erilaisia ihmisiä ja kun minua kysytään aksenttini perusteella, mistä päin olen kotoisin, niin vastaan tietenkin kysymykseen, että olen kotoisin Venäjältä. Ja tässä vaiheessa minä joudun toteamaan, että onpa täällä Suomessa vielä paljon ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan.

Nyt kysymys ei ole siitä, miten paljon kantasuomalaisia vastustaa maahanmuuttoa. Kysymys on siitä miksi maahanmuuttoa vastustetaan? Mistä johtuu se, että osa suomalaisista ei halua jostakin syystä käsitellä maahanmuuttajia oman maan kansalaisena, eikä halua ottaa heitä vastaan niin kuin omiaan?

Tämän nettisivuston tarkoituksena on nimenomaan ottaa selvää niistä kysymyksistä, auttaa suomalaista yhteiskuntaa suhtautumaan entistä suvaitsevammin maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin sekä lisätä kantasuomalaisille kiinnostusta maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

Minä itse olleessa kunnanvaltuutettuna ja aloittaessani tämän vuoden alussa luottamustehtäväni, huomasin ja ymmärsin, miten tärkeä ja ajankohtainen asia on, että juuri tällä hetkellä, kun maahanmuuttajien osuus Suomessa ylittää 2,5 prosenttia, nostetaan keskusteluun maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä ja niiden ratkaisukeinoja.

Totta kai muutoksia on näkynyt viime aikoina, esimerkiksi maakuntaliittojen tasolla tai joidenkin isojen kuntien tasolla, jotka ovat kiinnostuneita maahanmuuttajien integroitumisesta ja työllistymisen edistämisestä. Kunnissa halutaan valmistautua tuleviin työvoimatarpeisiin.

Keskustelut suomalaisessa yhteiskunnassa maahanmuutosta jatkuvat vielä pitkää aikaa. Hyvän lopputuloksen edellytyksenä on tietenkin yhteistyö maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä. Siihen Kamut haluavat vaikuttaa.

Ota yhteys kirjoittajaan: Dimitri Tarzalainen (tarnadi(a)luukku.com)